Puhujat

Brooke Harrington

HARRINGTON_Ball

Brooke Harrington is an Associate Professor in the Department of Business and Politics at the Copenhagen Business School in Denmark.  She received her PhD in 1999 from Harvard University. Her research examines the social underpinnings of finance; in addition to her forthcoming book on wealth management professionals, her previous work includes Pop Finance: Investment Clubs and Stock Market Populism (Princeton 2008), and Deception: From Ancient Empires to Internet Dating (Stanford 2009). She has published in journals such as Socio-Economic Review and Social Psychology Quarterly, and her work has been supported by grants from the US National Science Foundation and the Danish National Research Council.

Methodology and Globalization: For a Sociology of the Local-Global Encounter

Studies of globalization within sociology increasingly rely upon quantitative methods, drawing authority and insight from big data and statistical models. Without taking anything away from this approach, I contend that the sociological imagination requires closer contact with real life in order to make great leaps forward. Specifically, I call for a return to the traditions of ethnography, in which social scientists immerse themselves in the lived experiences of the people they study. In a global context, this entails multi-site studies, which are costly and time-consuming. I propose some tactics for addressing these practical problems, and—most importantly—posit three domains in which ethnographic methods can make a distinctive contribution to sociological theories of globalization:

1. By focusing on interaction.
Ethnography’s actor-centered approach complements the structural theories that dominate much of the sociology of globalization. Ethnographic data can shed light on key dynamics, such as the way global practices and norms diffuse to the local level, and vice-versa: phenomena known generally as the “local-global encounter.”

2. By providing detailed process data, not otherwise available, and not apparent from quantitative data or public records.
For example, we may know from public records what decision a government or other organization reached, but through ethnography, we can learn how and why that decision—rather than others—prevailed.

3. By opening to observation the “backstage” areas of social life—particularly power dynamics—that are often concealed.
This is the source material of much of the theory-building that has fuelled the sociological imagination since the discipline’s inception. The unseen and unexpected, revealed through immersion in the life-worlds of others, are ideal starting points for developing social scientific breakthroughs.


 

Petri Ylikoski

Ylikoski_Ball

Petri Ylikoski on tieteen- ja teknologiantutkimuksen professori ja yhteiskuntatieteiden filosofian huippuyksikön varajohtaja Helsingin yliopistossa. Parhaillaan hän on Linköpingin yliopistossa sijaitsevan Institute for Analytical Sociologyn vieraileva professori. Petrin tutkimuksellisen kiinnostuksen piiriin kuuluu niin sosiologinen teoria kuin tieteenfilosofian peruskysymyksetkin. Hänen on julkaissut muiden muassa Annual Review of Sociology, Philosophical Studies, Erkenntnis, ja Synthese lehdissä. Petrin julkaistuihin kirjoihin lukeutuvat Tiede tutkimuskohteena. Filosofinen johdatus tieteentutkimukseen (2004, yhdessä Mika Kiikerin kanssa) ja Evoluutio ja ihmisluonto (2009, yhdessä Tomi Kokkosen kanssa). Parhaillaan hän valmistelee kirjakäsikirjoitusta, jonka työnimi on Micro, Macro, and Mechanisms.

Sosiaaliset mekanismit ja sosiologisen mielikuvituksen uudet haasteet

Sosiologia on tiede, joka ei ole sidottu tiettyihin aineistoihin, menetelmiin, tai teoreettisiin lähtökohtiin. Sosiologian historia onkin sosiologisen mielikuvituksen historiaa, jossa sosiologit ovat luovasti omaksuneet tai kehittäneet uusia aineistoja, menetelmiä ja teorioita palvelemaan sosiologisia tarkoitusperiä. Sosiologinen mielikuvitus kohtaa myös nykyään suuria haasteita:

  • Sosiologia on sisäisesti hajaantunut suureksi joukoksi tutkimusaloja, joilla toimivilla sosiologeilla on usein enemmän yhteyksiä muiden tieteenalojen samaa ilmiötä tarkasteleviin tutkijoihin kuin muihin sosiologeihin. Ongelmaa ei voi ratkaista palaamalla mahtipontisiin yleisiin sosiologisiin teorioihin, vaan tarvitaan uusi tapa rakentaa yhteyksiä eri sosiologian osa-alueiden välille.
  • Uudet perinteisistä luonnontieteistä ponnistavat tieteenalat, kuten evoluutiopsykologia, sosiaalinen neurotiede, geenitutkimus, sosiofysiikka, jne. ovat yhä vahvemmin nousemassa esille sekä sosiologian haastajina, että lupaavina yhteistyötahoina. Näihin molempiin haasteisiin vastaaminen edellyttää selkeää metateoreettista jäsennystä, jonka avulla voidaan artikuloida sekä sosiologinen kritiikki että mielekkäät tavat ottaa uudet ideat sosiologiseen käyttöön.
  • Sosiologien yhteiskunnallisen asiantuntijuuden oikeuttaminen ja sosiologisten näkökulmien ymmärrettävä ja uskottava välittäminen on – osittain kasvavasta kilpailusta johtuen – muodostumassa jatkuvasti vaativammaksi tehtäväksi.

Luonteva ehdokas tällaiseksi yleiseksi sosiologisen mielikuvituksen kehikoksi on ajatus mekanismi-perusteisesta selittämisestä. Tässä lähestymistavassa sosiologinen teoria muodostuu kasvavasta kokoelmasta keskitason teorioita sosiaalisista mekanismeista. Sosiaalisten mekanismien työkalulaatikon laajentaminen ja täsmentäminen muodostaa luontevasti eri sosiologian osa-alueita yhdistävän haasteen. Muissa tieteissä hyväksytty ajatus mekanismi-perusteisesta selittämisestä tarjoaa sosiologiaa ja muista tieteitä yhdistävän kehikon, jonka avulla on mahdollista sekä jäsentää kuinka sosiologian ja muiden tieteenalojen näkökulmat voidaan yhdistää mielekkäästi että uskottavasti artikuloida niiden sosiologinen kritiikki. Haasteet eivät kuitenkaan ratkea vain lisäämällä mekanismi-sanan esiintymistä sosiologisessa puheessa. Pyrinkin esityksessä artikuloimaan mitä mekanismi-perusteinen sosiologinen mielikuvitus vaatii.


 

Marja Ylönen

Ylönen_Ball

Marja Ylönen työskentelee erikoistutkijana Teknologian tutkimuskeskuksessa (VTT) alueenaan turvallisuuskriittiset organisaatiot. Ylönen on väitellyt tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta ja työskennellyt 18 vuotta sosiologian yksikössä ennen VTT:lle siirtymistään. Hänen tutkimusintresseinään ovat ympäristösosiologia, tiede ja teknologia sekä riskit ja turvallisuus. Ylönen on toiminut vierailevana tutkijana Lancasterin yliopistossa (6 kk vuonna 2012) ja Stavangerin yliopistossa, riskien hallinnan ja yhteiskunnallisen turvallisuuden tutkimuksen keskuksessa (3 kk vuonna 2014). Ylönen on seuraavien tieteellisten seurojen johtokunnissa: International Sociological Association (ISA) RC 24 Environment and Society johtokunnan jäsen (2014-2018) sekä Society for Risk Analysis (SRA) Nordic Chapter johtokunnan jäsen (2015 – ).

Mustat joutsenet, resilienssi ja sosiologinen mielikuvitus

Riskistä ja sittemmin turvallisuudesta sekä resilienssistä on tullut avaintermejä yhteiskunnallisia ilmiöitä tarkasteltaessa. Alunperin luonnontieteistä lähtöisin olevat termi – resilienssi – on levinnyt insinööritieteisiin ja vakiinnuttanut paikkansa monilla muillakin tieteen- ja tutkimuksen aloilla, myös sosiologisessa tutkimuksessa.

Mustat joutsenet toimivat metaforana ennestään tuntemattomille, ennalta arvaamattomille tapahtumille, jotka ovat riskilaskelmien ulottumattomissa ja luovat potentiaalisia uhkia ihmisille, ympäristölle ja yhteiskunnalle. Mustat joutsenet liittyvät myös monimutkaisuuden ja sen myötä epävarmuuksien lisääntymiseen, mikä puolestaan haastaa perinteiset tavat hallita yhteiskunnan kehitykseen vaikuttavia monitasoisia, toisiinsa kietoutuneita sosiaalisia ja teknologisia ilmiöitä. Resilienssin käsite omaksuttiin riskitutkimuksen kentällä, kun tunnustettiin epävarmuuksien, ennalta odottamattomien tapahtumien ja yllätysten olemassaolo.

Resilienssi voidaan ymmärtää strategiana, jonka avulla systeemi tai yhteisö orientoituu epävarmuuksiin. Resilienssin synonyyminä on käytetty termiä sopeutumiskyky. Kun resilienssi on luonnontieteistä lähtöisin, sitä pidetään usein myös poliittisesti neutraalina terminä. Sopeutumisen painotus vie herkästi huomion rakenteiden ja olemassa olevan sosiaalisen järjestyksen kyseenalaistamiselta. Resilienssin tarkasteluissa ei myöskään ole eroteltu ei-toivottua tapahtumaa ennalta odottamattomasta, mikä sokeuttaa tarkastelua. Laajalle levinneisyydestään huolimatta resilienssin käsitettä on pidetty vähän teoretisoituna.

Sosiologista ymmärrystä ja mielikuvitusta tarvitaan avaamaan insinööritieteiden ajattelu- ja toimintamalleja sekä valtavirraksi muodostuneita käsitteitä, kuten resilienssi tai sosiotekninen systeemi. Sosiologista osaamista tarvitaan oikomaan mekanistisia, liian suoraviivaisesti luonnontieteistä ja kemiallisista prosesseista ihmisten, organisaatioiden ja yhteiskunnan toimintaan siirrettyjä oletuksia, joita herkästi myös resilienssin tutkimuksessa viljellään. Sosiologinen mielikuvitus tarvitsee sytykkeekseen sosiologian lisäksi myös muita tieteenaloja ja dialogia niiden kanssa. Se edellyttää tutkijalta uskaltautumista siirtyä sosiologian omilta mukavuusalueilta vieraille alueille sekä halua reflektoida myös sosiologian omia perinteitä. Pragmaattisesti orientoituvat talous- ja insinööritieteet tuottavat konkreettisia toimenpidesuosituksia ja näyttävät olevan niitä oljenkorsia, joihin valtionhallinto ja teollisuus herkästi turvautuvat. Sosiologia ei yleensä taivu tarjoamaan pragmaattisia toimenpidesuosituksia, joita päätöksentekijät ja johtajat kaipaavat. Mikä on sosiologisen mielikuvituksen tehtävä nykypäivänä ja ketä se palvelee? Mitä sosiologisella mielikuvituksella voisi olla tarjottavanaan globaaleille ja paikallisille epävarmuuksien ja riskien hallintatavoille esimerkiksi resilienssin tarkastelun avulla?

Facebooktwittergoogle_plusmailby feather